Some ahdistus 3

Some ahdistaa, koska olisi niin paljon mahdollisuuksia ja niin vähän aikaa.

Sosiaalisesta mediasta löytyisi meidänkin firman käyttöön monta välinettä. Youtube ja Twitter yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, työnantaja- ja asiantuntijamaineen nostattamiseen. Slideshare ammattitaidon jakamiseen. Facebook ehkä sopisi kanavaksi, jossa keskustella alamme opiskelijoiden sekä työpaikoistamme kiinnostuneiden kanssa. Asiakkaitamme ja heidän omaisiaankin siellä ehkä, pienellä varauksella, voisi jututtaa. Tosin mehän emme voi valita, ketkä kanssamme haluavat keskustella. Linkedin rekrytointiin ja asiantuntijuuden ilmaisuun. Ja mitä kaikkea muuta somesta voisikaan löytyä!

Pitäisi jossain välissä ehtiä syvällisesti tutustumaan jokaisen meitä kiinnostavan palvelun tietoturva-asioihin. Selvittää ne ensin itselle ja sitten vielä jututtaa lakimiestä asiasta. Pitäisi listata meille sopivat some-välineet.

Pitäisi valita niistä sopivista meitä eniten kiinnostavat välineet ja suunnitella niiden pitkän aikavälin käyttö, tehdä somestrategia. Mitä välineeltä haluamme? Miten toteumaa mittaamme? Mitä sisältöä tuotamme? Kuka tuottaa? Kuka mahdollisesti ”raakkaa”, päättää mitä julkaistaan ja varmistaa ettei ei-julkista tai salaista pääse eetteriin? Pitäisi tehdä julkaisuille aikataulurunko. Pitäisi kouluttaa sisällöntuottajat sekä tekniikkaan että sisällön tuottamiseen.

Pitäisi huolehtia jatkosta, sillä meille on tyypillistä suuri alkuinnostus kaikkeen ja jonkun ajan kuluttua suuri unohdus. Muutaman kuukauden kuluttua arki jyrää, eikä sisällöntuottoon enää riitä aikaa. Jos firma someen lähtee, ei siellä mielestäni voi lopahtaa. Pitäisi jaksaa ja ehtiä tsemppaamaan uuvahtaneita sisällöntuottajia.

Pitäisi saada itselle lisää tunteja vuorokauteen! Siksi some ahdistaa.

Some ahdistus 1

Some ahdistaa koska... 
pelkään, että ammatillisuuteni ja yksityisyyteni voi kadota sen syövereihin.



Keitto ja läjä

Olen viestinnän ammattilainen, teen asiantuntijatyötä, persoonani on työkaluni. Mietin, mitä uskaltaisin sanoa netissä, etten romuttaisi työminäni uskottavuutta. En halua esittää tai muuntaa totuutta tai suorastaan valehdella.  Ammatillisuuteni karisee, jos tuon yksityisen minäni esiin ja kerron minkä kirjan viimeksi luin (uskomatonta hömppäroskaa), mitä harrastan (huuhaata), mitä musiikkia kuuntelen (ei kovin kulturellia) tai miten vietän vapaa-aikaani (lorvailen tekemättä mitään, käymättä missään). Ja ketä ihmettä kiinnostaa, mitä söin tänään?! (Viime viikon matkallani joka ravintolassa porukat kuvasivat ruoka-annoksiaan, joten kokeilin sitten minäkin. En innostunut.) En halua avautua!

Kun suljen työpaikan oven, en halua olla tunnettu, ammattini enkä varsinkaan firmani edustaja. Haluan olla rauhassa, näkymätön, mukavissa römppävetimissä, oman perheen kesken. En halua nähdä työkavereita, kollegoita tai muita työminään liittyviä henkilöitä. Töissä olen hyvin sosiaalinen, kaikkien kaveri, edustan kunnialla firmaani. Nautin ihmisistä töissä, mutta haluan heistä eroon vapaa-ajallani. En halua yhdistää työminää ja kotiminää. Kauhistun ajatustakin firman järjestämistä työtekijöiden koko perheen tapahtumista. En halua jakaa!

Olen (omasta mielestäni) ihan normaali ja minulla on ihan normaali perhe. Jos olisin somessa (se tarkoittaa tässä sosiaalisia välineitä, kuten Twitter, Facebook ja bloggaaminen), minun pitäisi tehdä se työminällä ja työaiheista eli työajalla, ja siihen minulla ei ole aikaa. En myöskään koe olevani niin mahtava huippuammattilainen, että minulla olisi niin suuria ajatuksia, että jotkut haluaisivat niitä seurata. Ei minulla ole mitään annettavaa!

Siksi some ahdistaa.